6. joulukuuta 2013

Kohti joulua

Hyvää itsenäisyyspäivää!


Eilen tuli leivottua sekä ruisleipää että karjalanpiirakoita ja ovathan ne aika suomalaista ruokaa joten itsenäisyyspäivän toivotukset tuli sitten hoidettua leipomuksista otetuilla kuvilla. Ja karjalanpiirakat katosivat jo parempiin suihin joten pitää tehdä vielä lähempänä joulua isompi satsi. Ruisleipää meillä tehdään ehkä kerran viikossa ja muuta leipää ei ollakaan pahemmin syksyn aikana syöty. Olen päässyt ruisjuureni kanssa kerrankin siihen pisteeseen että leivät nousevat ilman hiivaa joten näiden leipien ainesosaluettelo on varsin lyhyt: ruisjauho, vesi, suola, sokeri. Simppeliä ja hyvää.



 Muistin tuossa kuvia selatessani että olen ihan unohtunut laittaa tänne kuvan Riston joulukalenterista joten tässä pikaisesti räpsäisty kuva. Joka päivä tuohon kuuseen tulee siis uusi ripustettava koriste jotka siis laitetaan roikkumaan noista napeista. Idean kalenteriin sain Kaksin kaunihimpi-blogin kalenterista viime vuonna. Koristeen lisäksi kalenterista on löytynyt mm. tarroja, uusi hammasharja ja pikkuauto. Koitan välttää turhan pikkukrääsän antamista ja onneksi meillä poika on onnellinen ihan vaan jo tuosta uudesta hammasharjastakin :) Harmillisesti Riston tuoli on tuossa kuvassa vähän kalenterin edessä mutta eiköhän tuostakin saa selvän kalenterin ideasta.



Omasta ihanasta joulukalenterista paljastui tänään kivoja papereita ja ohje tähden tekemiseen joten pitihän sitä tässä iltasella hieman vielä askarrella :) Toistaiseksi tähdet saavat roikkua olohuoneen verhosta kun en lopullista sijoituspaikkaa ole vielä päättänyt. Tuo oma kalenterini on meidän alueen ompeluryhmän kautta joulukalenterivaihdossa saatu ja on kyllä ollut ihan nappiosumia kaikkien päivien yllätykset tähän mennessä joten kiitos jo etukäteen salaiselle kalenteritontulleni. Jännityksellä saa taas odottaa että mitä huomisen luukusta paljastuukaan :)



Joulu lähestyy kovaa kyytiä ja ompelukset ovat sen verran joululahjapainotteisia että niitä ei passaa julkaista ennen aattoa joten blogi saattaa viettää (normaalia) hiljaiseloa loppuvuoden ajan. Joitan vauvanvaatteita pitäisi vielä uudelle tulokkaalle ommella mutta muuten koitetaan pikkuhiljaa keskittyä sekä joulun että vauvan odotteluun, laskettuun aikaankaan kun ei ole enää kuin reilu kuukausi.

17. marraskuuta 2013

Viikonlopun kakkusaldo

Tälle viikonlopulle osui kolme kakkutilausta ja tällaiset sain väsättyä. Dinosauruskakussa on väleissä mustikkamousse, muissa kahdessa mansikkamousse. Kuvat on maalattu elintarvikeväreillä sokerimassalle ja kruunu on tehty pikeeristä.










13. marraskuuta 2013

Kaukalopussi

No nyt saa talvi ja pakkaset tulla kun vauvalle on lämpöinen kaukalopussikin valmiina :)

Vähän meinasi olla tuskaa ommella todella paksuja kerroksia, sillä pussissa on materiaaleina tikkikangas, fleece, levyvanu ja fleece. Toivottavasti tämä nyt ajaa asiansa ja on sopivan kokoinen.


 
Hyvät ohjeet kaukalopussin tekemiseen löydät tästä blogista. Voi olla että jos tämä kaukalopussi koetaan meillä hyväksi käytössä niin kevääksi voisi sitten tehdä hieman ohkaisemman version. Kyllähän se helpottaa sitä pukemisrumbaa kun ei tarvitse ihan pienelle alkaa pukemaan toppahaalaria, tai ainakin kuvittelen että tällaisen kaukalopussin kanssa riittää esim. villahaalari sisävaatteiden päälle ja sitten tietysti kypärämyssy+lakki päähän. Sittenpähän tämäkin asia selviää kun vauva jossain vaiheessa joulu-tammikuussa syntyy :)














9. marraskuuta 2013

Isänpäivälahjoja vol. 2

Tänään saatiin meidän isänpäiväjutut valmiiksi. Omalle isälleni en keksinyt mitään järkevää tavaralahjaa joten päädyin tekemään kinkkuvoileipäkakun. Tuolla se odottaa jääkaapissa että koristelen sen sitten aamulla.


Vaareille ja papalle tehtiin yhteistyössä kortit niin että Riston jo aiemmin sormiväreillä maalaamista papereista leikattiin kädenkuvat ja liimattiin yhdessä taustapahville. Tuo runo löytyi netistä googlettamalla ja oli mielestäni juuri sopiva näihin kortteihin. Alunperin ajatuksissa oli tehdä vähän toisenlaiset kortit mutta olin jemmannut meidän sormivärit liian hyvään piiloon joten piti kehittää tällainen varasuunnitelma. Ja jos kuvasta ei saa selvää niin tekstinä on: "pieneen sydämeen ei paljoa mahdu mutta vaarille/papalle siellä on aina tilaa".



Viime vuonna toinen vaari ja pappa sekä isopappa saivat jo tällä periaatteella koristellut mukit joten tänä vuonna on sitten sen toisen vaarin vuoro. Mukiin on ensin liimattu kontaktimuovista leikattu sydän, sen jälkeen Risto sai koristella mukin posliinille tarkoitetuilla tusseilla. Tussien jäljen hieman kuivuttua irrotin kontaktimuovisydämen ja lisäsin tuon vaari-tekstin sekä mukin toiselle puolelle onnentoivotukset.


Valmis muki laitetaan kylmään uuniin, sen jälkeen uuni 160 asteeseen ja annetaan mukin olla kuumassa uunissa 10 minuuttia jonka jälkeen uunin luukku avataan ja mukin annetaan jäähtyä uunissa. Tämän polton jälkeen muki on pesunkestävä. Itse olen ostanut posliinille tarkoitetut tussini Kärkkäiseltä, hintaa näillä taitaa olla viiden euron pintaan kappaleelta.

Ja tämän askartelutuokion aikana Risto päätti myös opetella leikkaamaan saksilla ja hienostihan se sujuikin. Tätä taitoa on koitettu joskus kesällä harjoitella mutta silloin siitä ei vielä tullut mitään. Nyt aika oli ihan selvästi kypsä sillä leikkaaminen sujui hienosti alusta alkaen. Yksi mainoslehden sivu tulikin silputtua melko tarkasti ja pieni mies on hyvin iloinen että osaa nyt "meekata" saksilla :)











7. marraskuuta 2013

Isäinpäivälahjoja vol.1

Pakko kai tämäkin projekti on täällä esitellä vaikka itse olen lopputulokseen melkoisen pettynyt. Tein tällä samalla idealla miehelleni paidan kokoamaani isyyspakkaukseen silloin kun odotimme ensimmäistä lastamme vuonna 2010. Tekstinä paidassa oli vaan silloin "ISI" ja paita on kyllä kieltämättä ollut ahkerasti käytössä. Appiukko onkin monesti hienovaraisesti vihjaillut että sellainen supervaari- paita olisi aika kiva ja nyt päätin vihdoinkin tarttua tuumasta toimeen kun kerran isänpäiväkin on sopivasti viikonloppuna. Kyllähän pian kahdeksan lapsenlapsen vaari nyt yhden supervaari-paidan on ansainnut :)






No joo, meinasin jo heittää räpellyksen roskiin mutta mies sai puhuttua ympäri ja pakko kai tämä on sitten sinne lahjapakettin kääriä. Onneksi tämä näyttää ainakin miehen sovittamana paremmalta kuin hengarissa roikkuessaan, täytyy toivoa että tämä nyt olisi edes suunnilleen sopiva myös appiukolle mutta jatkossa käytän kyllä jotain muuta kaavaa (ja parempilaatuista trikoota) näihin miesten t-paitoihin.

Tuo väärän sävyinen resori menee vaihtoon heti kun saan hankittua jostain paremmin tähän hassun sävyiseen kankaaseen passaavaa resoria. Viime viikkojen (tai oikeastaan kuukausien) vähäisillä yöunillakin saattaa olla vaikutusta siihen että pienikin vastoinkäyminen tuntuu heti ylitsepääsemättömältä epäonnistumiselta. Jospa vihdoinkin saisin ensi yönä nukuttua niin aamulla voi sitten tarkastella tätäkin projektia uusin silmin. Että lämpimästi tervetuloa pitkästä aikaa minunkin luokseni nukkumatti, täällä tarvittaisiin kipeästi kunnon yöunia.





6. marraskuuta 2013

Sitterin uudet päälliset

Vauvajuttuja taas, yllätys yllätys... Tänään olisi kasassa raskausviikkoja tasan 30+0 eli kymmenisen viikkoa vielä edessä mahan kasvattelua (toivottavasti ei ainakaan enempää mutta maksimissaankin 12 viikkoa enää). Vauvajutut pyörivät mielessä ja pikkuhiljaa pitäisi alkaa listaamaan että mitä meiltä vielä puuttuu.


Tänään sain yhden vuoroaan odottaneen projektin tehtyä valmiiksi vaikka eihän tällä kyllä olisi  vielä ollut mikään kiire. Anoppilan varastosta löytyi vanha sitteri joka on ollut viimeksi käytössä ehkä 15 vuotta sitten ja jonka runko oli kyllä kunnossa mutta päälliset eivät todellakaan. Irrotin vanhat päälliset varovasti etteivät hajonneet ihan atomeiksi, heitin pesukoneeseen että enimmät tahrat lähtivät ja ratkoin sitten saumat auki että sain piirrettyä kaavat uusia päällisiä varten.


 Koko päällinen on kaksinkertaisesta kankaasta ja saumatkin ompelin varalta kahteen kertaan että tämä nyt sitten varmasti kestäisi käyttöä. Ratkoin alkuperäisestä päällisestä tuon merkin ja ompelin sen tähän uuteen päälliseen, lisäsin vaan kaveriksi tuollaisen "rakkaudella tehty" merkin myös, omia ompelumerkkejä kun minulla ei toistaiseksi vielä ole. Tämä oli sellainen nollan euron projekti koska päällisen kankaat ovat vanhaa verhoa ja vanhaa pussilakanaa omista varastoista. Hommaan meni alusta loppuun nelisen tuntia, purkamishommiin jouduin ihme kyllä vain kerran vaikka ompelujärjestystä sain miettiä välillä ihan tosissaan.

Niin ja tässä ne sitterin alkuperäiset kankaat vs. uudet päälliset (koekäyttäjänä nalle joka minulla on ollut pienenä unikaverina):


4. marraskuuta 2013

Vaatetta koossa 56cm ja kestovaippoja koossa nb

Nämä pikkuvaatteet on tullut ommeltua jo viime kuun aikana mutta pääsevät esille tänne blogiin vähän viiveellä.


Puolipotkarien kaava löytyy lehdestä Suuri käsityö 4/2006, kietaisubodyn kaava löytyy myös samasta lehdestä (näihin olen kuitenkin muokannut kädentietä ja lisännyt kestovaippavaraa). Potkuhousujen kaavana on Crawler mutta en nyt muista että mistä Ottobresta se kaava löytyykään. Lisäksi osa bodyista on yhdistelmä kaavoja kisuliini ja happy squirrel lisättynä kestovaippavaralla.


Lisäksi on valmistunut reilu pino kestovaippoja meidän masuvauvalle. Näissä on pohjalla nettinöttösen kaava koossa nb mutta olen muokannut kaavaa jonkun verran. Materiaalina näissä on joustofrotee, vaippohin on lisäksi ommeltu tiiman muotoinen kiinteä imu jossa on kolme kerrosta (materiaalit vaihtelevat). Kuvasta puuttuu lisäimut joita ompelin varalta jos vauva sattuukin olemaan kova pissaamaan. Niissä lisäimuissa on kaksi kerrosta vanhaa ohutta froteepyyhettä ja päällä vielä coolmax.


Merinovillasta valmistui kokeeksi parit vaippavillahousut jotka pääsevät testiin sitten tammikuulla. Ommeltuja vaippahousuja meillä ei olekaan ennen ollut. Näissä on 2-3 kerrosta merinovillaa joten luulisi näidenkin nyt edes päiväkäytössä toimivan. Kaavana pidempilahkeisissa on kestovaippainfon kaava ja lyhytlahkeiset on tehty Ottobren sivuilta löytyvällä ilmaisella pikkuhousukaavalla koossa 62cm. Tosin molempia kaavoja muokkailin hieman mieleisekseni. Eiköhän me näillä vaipoilla ja lisäksi harsoilla päästä ainakin alkuun näissä vaippahommissa :)


Näperrystä tilkuista

Ostin tässä jo jokin aika sitten Lidlistä sellaisen neljä pientä taulupohjaa sisältävän paketin kun kerran halvalla sai. Ajatuksena oli  silloin tehdä niistä jonkinlainen kollaasi seinälle ehkäpä yhdessä pojan kanssa askarrellen/maalaten. No, tänään tilkkukoppaa penkoessa silmään sattui joskus esiliinana palveleen retrokankaan viimeiset rippeet. Upeat värit ja kaunis kukkakuvio saivat ajatuksen juoksemaan ja yhtäkkiä iski idea käyttää näitä pieniä kankaanpaloja taulun koristeena.

Mietin pitkään sopivaa lausetta jonka haluaisin seinällä jatkossa nähdä. Netissä suuri osa kivoista lauseista ja aforismeista on englanniksi mutta halusin jotain ihan vaan suomeksi ja tällaiseen päädyin sitten loppujen lopuksi. Varmaan joku vakaamman käden omaava olisi maalannut tekstin suoraan taulupohjaan mutta koska en luota omaan käsialaani tarpeeksi tulostin lauseen kivan näköisellä fontilla ja leikoin sitten ääriviivoja pitkin irti. Varoituksen sanana todettakoon että kesken tällaisen pikkutarkan räpöstyksen ei todellakaan kannata alkaa aivastella! Yhdet ä:n pisteet meinasivat joutua ihan täysin hukkaan aivastelun seurauksena...


Leikkaa-liimaa-askartele -tuokioni seurauksena syntyi pieni ja yksinkertainen mutta ihan minun näköiseni taulu. Kolme tyhjää taulupohjaa odottelee vielä uusia ideoita ja inspiraatiota mutta ainakin tähän ensimmäiseen osaan olen toistaiseksi tyytyväinen. Saapa nähdä että mistä tämä löytää sen oman paikkansa, meillä kun on toistaiseksi aika tyhjät seinät. Ja ehkä niiden muiden taulujen koristeluun pääsee osallistumaan myös tuo meidän 2,5-v innokas taiteilijakin :)


Niin ja se alkuperäinen syy siihen miksi olin penkomassa puuvillakankaiden tilkkupussia on se että ajatuksena on ollut jo kauan tehdä pojalle leikkeihin hernepusseja mutta toteutus on venynyt ja venynyt. Tänään aamusella blogeja selatessani päädyin hupsistarallaan kautta hääräämön blogin hernepussiohjeeseen ja päätin sitten ottaa härkää sarvista ja surautin heti kerralla useamman hernepussin valmiiksi asti. Näitä oli hurjan nopea ja helppo tehdä ja poika oli riemuissaan kun kerrankin on jotain mitä saa ihan luvan kanssa heitellä, ja pääsipä näköjään yksi hernepusseista ihan unikaveriksi päikkäreillekin :)


Tein pusseja kolmessa eri koossa ihan sen mukaan millaisia tilkkuja laatikon uumenista osui käteen. Täytteenä osassa on herneitä ja osassa pitkäjyväistä riisiä. Seuraavaksi voisi sitten testata jonkun muunkin mallisia hernepusseja mutta niistä juttua sitten kunhan suunnitelmat pääsevät toteuttamisasteelle.


17. lokakuuta 2013

Ihan pieniä juttuja

Noniin, olisikohan aika viimeinkin katkaista tämä blogihiljaisuus. Syyn ehkä arvaatte tämän postauksen perusteella :)

Eli alkuvuodesta meille odotellaan syntyväksi toista lasta ja tässä muutama pienen pieni vaate jotka olen ommellut jo odottelemaan käyttäjäänsä.


Kaava sekä puolipotkareihin että kietaisubodyyn löytyy Suuresta käsityölehdestä 4/2006. Tosin muokkasin hieman bodyn kaavaa hihanteiden osalta ja lisäsin kestovaippavaraa. Näiden tekemiseen jäi ihan jo koukkuun mutta piti siirtyä varalta seuraaviin kokoihin kun näiden käyttöikä saattaa jäädä ihan olemattomaksi mikäli tämä toinen lapsi on samaa kokoluokkaa kuin isoveljensä oli syntyessään (3970g ja 51cm). Nämä vaatteet ovat kokoa 50cm

Ja samoilla kaavoilla tein pari päivää sitten syntyneelle kummitytölle tällaisen setin:
(kestovaippaan käytin nettinöttösen kaavaa aika reilusti muokkailtuna)


Ommeltuna on lisäksi pojalle reilu pino kalsareita kaikenlaisista jämätilkuista, samoin paitavarasto piti uusia kokonaan kun edelliset jäivät kummasti kesän aikana pieniksi :) Näistä ei kuitenkaan ole olemassa kuvia kun menivät heti suoraan käyttöön. Jatkossa ompelukset taitavat kuitenkin pääosin keskittyä joko näihin pikkuvaatteisiin tai sitten joulujuttuihin joita on jo pikkuhiljaa valmistunutkin.

22. toukokuuta 2013

Puutarhapiilosta vihdoinkin vaatetta

Sain vaihdossa metrin palan tätä Selian ihanaa puutarhapiilo-trikoota. Olen marinoinut kangasta hyllyllä viikkotolkulla kun en sitten oikein kuitenkaan keksinyt mitä siitä teksin. Tänään uskaltauduin leikkaamaan kankaasta kuitenkin 92cm t-paidan etu-ja takakappaleet,  hihoiksi yhdistin limeä tähtitrikoota ja kanttaukset mustalla resorilla. Kaava on muistaakseni Villi viikinki mutta hihat pätkäistynä lyhyiksi.
Paidalle tein kaveriksi easy piece-trikoohousut uusimmasta Ottobresta, tosin laitoin lahkeensuihin ohjeesta poiketen kaksinkertaisen resorin. Housujenkin raitakangas taitaa olla joskus syksyllä Seliasta tilattua. Ihan ok perus kesähousu ja ainakin nopea ommella. Näitä taidan surauttaa useammatkin pihahousuiksi, meidän pojalla kun on edelleenkin huutava pula perus kesävaatteista.
Sovituskuvat ovat mitä ovat, kaksivuotiaan ikiliikkujan kuvaaminen kun on hieman haasteellista aina toisinaan :D